Perustietoa
Vastakohtaisuuksien rotu
Nimensä mukaisesti amerikanakita on yhdysvaltalaisten kasvattajien työn tulos. Rotu kasvatettiin varsinaisesti ja virallisesti Toisen Maailmansodan jälkeen Japanista USA:an tuoduilla kantakoirilla.
Amerikanakita on suuri ja vankka molossityyppinen pystykorva. Sillä on erittäin voimakas rakenne ja järeä luusto. Sen ilme on hyvin vaikuttava ja sillä on suuri karhumainen pää. Karvapeite on kaksinkertainen, peitinkarva on karhea ja säänkestavä.
Amerikanakita voi olla monen värinen; punainen, kellanruskea, valkoinen, musta, jopa läikikäs (pinto) ja juovikas (brindle) jne. Säkäkorkeus on uroksilla keskimäärin 66-71 cm ja nartuilla 61-66 cm (poikkeuksia suuntaan tai toiseen löytyy).
Amerikanakita on luonteeltaan erittäin rohkea ja sillä saattaa olla hyvin voimakas vartioimisvaisto. Ulkoisesti se on hyvin rauhallisen ja itsevarman näköinen. Omaa perheväkeään kohtaan se osoittaa mitä suurinta lempeyttä ja kiintymystä. Sen luonne pitääkin sisällään suuria vastakohtaisuuksia, joka tekee siitä erittäin hurmaavan ja ainutlaatuisen.
Oman arvonsa tunteva ja voimakas koira
Amerikanakitan rauhallisen arvokkaan näköinen olemus saattaa monta kertaa hämätä esimerkiksi vastaantulevan koiran – mikäli tarve vaatii, se kykenee toimintaan silmänräpäyksessä. Amerikanakita on hyvin oman arvonsa tunteva ja oikeudentajuinen koira. Koska sillä on suuri omanarvontunto ja äärettömän voimakas oma tahto, se katsoo ettei sen tule välttämättä miellyttää omistajaansa tottelemalla jos ei sitä itseään satu kiinnostamaan. Tämän vuoksi amerikanakitaa ei voi ensimmäiseksi suositella palveluskoiraa hakevalle. Siitä saa ilman muuta oikeanlaisella motivoivalla koulutuksella hyvinkin tottelevaisen koiran (parhaimmat kilpailevat tokossa), mutta kouluttajalta vaaditaan joskus pitkää pinnaa ja hyvää huumorintajua! Amerikanakita on hyvin älykäs ja se oppii nopeasti uudet asiat ja sen muisti on ilmiömäinen, mutta se, viitsiikö se tehdä niin kuin pitäisi onkin ihan toinen juttu. Tämän vuoksi koulutuksen on syytä pohjautua ruhtinaalliseen palkitsemiseen. Mikäli sitä yrittää pakottaa se saattaa nopeasti iskeä ’hanskat tiskiin’ ts. esimerkiksi heittäytyä keskelle tietä makaamaan syvästi loukkaantuneena. Pennun varhaiskasvatuksella onkin suuri merkitys koulutettavuuteen, oppimiseen ja yhteistyöhön omistajan kanssa. Ensimmäiseen vuoteen kannattaakin panostaa paljon, sen avulla seuraavat vuodet sujuvat huomattavasti helpommin.
Oma perhe kaikki kaikessa, muut lähes ilmaa
Omaa perhettään kohtaan amerikanakita osoittaa maailman suurinta lempeyttä ja kiintymystä, vaikkakaan se ei välttämättä halua olla kokoaikaa rapsuteltavana. Se haluaa välillä vetäytyä omaan rauhaansa nauttimaan vain omasta läsnäolostaan. Se tulee hyvin toimeen lasten kanssa, kunhan sekä sillä että perheen lapsilla on selvät pelisäännöt alusta lukien, mitä saa kumpikin tehdä ja mitä ei. Varsinkaan vierailta ihmisiltä se ei välttämättä alkuunkaan sulata sitä mitä esimerkiksi omalta kotiväeltä, siinä se on lähes lahjomaton. Se saattaa suhtautua hyvinkin varauksellisesti ja pidättyväisesti vieraita kohtaan, myös lapsia, eikä välttämättä tule esimerkiksi edes tervehtimään tulijaa lähietäisyydelle, vaan saattaa tarkkailla tätä sille sopivan välimatkan päästä.
Voimakkaan vartioimisvaistonsa vuoksi sitä ei tule lähestyä, mikäli kotiväki on poissa. Mikäli saavutat amerikanakitan ystävyyden ja hyväksynnän vieraana, se muistaa kyllä sinut aina ja ottaa sinut ystävällisesti vastaan.
Pennun elämää
Amerikanakitapentu yleensä elää elämänsä ensikuukaudet omassa maailmassaan aivan kuten vauvatkin ja nukkuu vuorokaudesta suurimman osan. Pentuna sen tuleekin antaa levätä ja olla rauhassa niin paljon kuin se itse haluaa, se on hyvin tärkeää. Yleensä noin puolen vuoden iän jälkeen alkaa tapahtua – se alkaa uskomattomalla tavalla osoittaa omaa kiintymystään perheväkeään kohtaan. Se alkaa ’puhua’ omalla hyvin erikoisella möreällä karhunäänellään ja vie taatusti siinä vaiheessa viimeistään perheväkensä sydämet. Äänialoja löytyy hyvin monenlaisia, ja välillä omistaja yllättyykin mörisemästä pennulleen takaisin sen omalla kielellä! Vaikka se onkin välillä todellinen jukuripää, silti sen viehätysvoima vie kaikesta muusta voiton!
Opeta pentusi hyväksymään kaikenlaiset hoitotoimenpiteet, sillä esimerkiksi suuren koiran kynsien leikkuu voi olla uskomattoman hankalaa, jos se ei suostu yhteistyöhön! Pakolliset hoitotoimet ovat vähäiset ja helpot, kun se ei pistä niitä pahakseen ja on niihin tottunut. Tarkkaile siis kynsiä ja lyhennä niitä tarpeen mukaan.
Pentuaikana amerikanakita on hyvä totuttaa ja sosiaalistaa muihin koiriin esim. pentukurssilla, vieraisiin ihmisiin sekä outoihin paikkoihin kulkemalla sen kanssa erilaisissa tilanteissa. Huomioithan, että aikuinen amerikanakita ei välttämättä ole sosiaalinen muita koiria kohtaan (vieraskoira-aggressiivisuus) joten opeta pentu jo alusta pitäen siihen, että tapaamiset muiden koirien kanssa tapahtuvat aina vain omistajan antaessa siihen mahdollisuuden, mutta pennulla tulee olla mahdollisuus päästä myös pois tilanteesta.
Mikä on pitkäkarvainen amerikanakita?
Jotkut amerikanakitat kantavat resessiivistä (eli väistyvää) geeniä, jonka johdosta kaksi täysin normaalikarvaista koiraa saattaa saada pitkäkarvaisia jälkeläisiä. Jotta pitkäkarvainen pentu syntyisi, sen on saatava kyseinen geeni molemmilta vanhemmilta. Pitkäkarvaisuus on amerikanakitan rotumääritelmässä virhe, se ei siis ole toivottu ominaisuus rodussamme.
Pitkäkarvaiset koirat kuitenkin rekisteröidään siinä missä muutkin, eli niiden kanssa voi harrastaa ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa amerikanakitan kanssa. Ainoastaan näyttelytähteä pitkäkarvaisesta amerikanakitasta ei tule. Pitkäkarvaisuus ei kuitenkaan ole hylkäävä virhe, joten pitkäkarvaisellekin koiralle on mahdollista hankkia joihinkin harrastuksiin tarvittava näyttelytulos. Huomioithan myös, että Amerikanakita ei ole trimmattava rotu, joten myöskään pitkäkarvaista ei saa trimmata näyttelyihin.
Pitkäkarvainen amerikanakita eroaa normaalikarvaisista rotutovereistaan vain ja ainoastaan karvan pituuden ja laadun suhteen. Pitkäkarvaisilla yksilöillä karvan pituus voi vaihdella huomattavasti, toisilla karva on pidempää, toisilla lyhyempää, ja pitkäkarvaisuuteen liittyy tavallisesti myös normaalia pehmeämpi karva ja hapsutusta (korvissa, jaloissa jne.). Karvan pehmeyden vuoksi pitkäkarvaisten turkki ei pidä sadetta, eikä hylji likaa ihan yhtä hyvin kuin normaalikarvaisten amerikanakitoiden. Pitkä karva vaatii luonnollisesti myös jonkin verran enemmän harjaamista takkuuntumisen ehkäisemiseksi, kuin normaali amerikanakitan karva, mutta kaiken kaikkiaan pitkäkarvaisen amerikanakitan turkinhoito on helppoa useisiin turkkirotuihin verrattuna.